Talo Ahonlaidalla: Sosetehtailua

perjantai 25. lokakuuta 2013

Sosetehtailua

Viime viikonlopun junareissu mummulaan onnistui tosi hyvin.
Poika oli innoissaan ensimmäistä kertaa junassa ja höpötti hassuja 
juttujaan niin, että kanssamatkustajienkin matka kului varmasti hyvin 
joutuisaan niitä kuunnellessa. Konduktöörin antamaa lasten junalippua 
on pitänyt esitellä kaikille ja se piti vielä liimata jääkaapin oveen. 
Päätepysäkillä sain napattua pari kuvaa pojasta. Kyllä nuo vanhat 
rautatieasemat ovat sitten kauniita kaikkine yksityiskohtineen!



Tyttö on noin kuukauden verran syönyt kiinteitä, ja niitä meneekin jo 
ihan mukavasti. Poikaa täysimetin puoli vuotta, mutta tytölle annoin 
ensimmäiset sosemaistiaiset pari viikkoa ennen puolen vuoden ikää. Tyttö 
on niin pikkuinen ja kova ryömimään ja liikkumaan, että kaipasi jo vähän 
lisäenergiaa. Otin uusia makuja käyttöön aika tiheään tahtiin ja hyvin on 
kaikki tytölle maistunut. Bataatti ja porkkana uppoavat takuuvarmasti 
makeutensa vuoksi, mutta yhtälailla maistuvat myös kukkakaali, peruna 
ja kesäkurpitsa. Nyt hän syö jo neljä isoa jääpalakuutiota kaksi kertaa 
päivässä ja puuroakin menee hyvä annos aamuin illoin. Rintamaitokin 
onneksi kelpaa edelleen hyvin, ja tarkoitus onkin imettää vielä pitkään.


 Kasvis- ja lihasoseet teen itse, mutta marja- ja hedelmäsoseet tulee usein 
ostettua kaupasta, kun ovat niin käteviä ja suht edullisia. Kasviksia keitän 
kerralla ison satsin, soseutan sauvasekoittimella ja laitan jääpalamuoteissa 
pakkaseen. Palojen jäädyttyä laitan ne pakkaseen pusseihin, joista niitä on 
helppo ottaa ja lämmittää. Tiedän, että monet eivät pakasta perunaa, koska 
sen koostumus muuttuu vähän erilaiseksi pakastaessa. Itse olen kuitenkin 
pakastanut myös perunaa, mutta olen varmuuden vuoksi soseuttanut 
sen yhdessä jonkun toisen kasviksen kanssa. Oikein maukasta on tullut! 

Kohta pitäisi ruveta keittelemään myös kalaa, lihaa ja kanaa. Ne hienonnan 
kasvisten tavoin sauvasekoittimella keitinliemen kanssa ja laitan niitä aluksi 
vain ihan pienen annoksen jääpalamuotteihin. Mausteita laitan ruokaan vasta 
lähempänä vuoden ikää ja hyvin on poika oppinut mausteisiakin ruokia syömään.


 Pojalle yritin vauvana pari kertaa syöttää kaupan kasvis/lihasoseita reissussa 
ollessamme, mutta eihän tuo niitä huolinut, kun oli äidin ruualle tottunut. Usein
kai käykin niin, että lapsi suostuu syömään vain joko itse tehtyjä tai kaupan soseita, riippuen siitä, mihin on aluksi tottunut. Myös itse tehtyjä kasvissoseita on helppo ottaa mukaan päiväreissulle. Pakkasesta vain sosepalat mukaan rasiaan ja sitten 
sieltä lämmitetään mikrossa samalla lailla kuin kaupankin soseet. Säilyvät vallan 
hyvin laukussa muutamia tunteja, kun sulaminen kestää kuitenkin jonkin aikaa.

Sekä poika että tyttö ovat syöneet alusta asti ihan tavallista kaurapuuroa. Eipä
ole tarvinnut hienontaa kauraryynejä tai ostella kaupan samettisenpehmeitä  valmispuurotetroja. Kaupan marjapuuroja on tosin joskus laukun pohjalla varalla, 
kun maistuvat kylmänäkin nälän yllättäessä. Mutta siis pointtina se, että kun ei 
ole opettanut noille sametin sileille puuroille, niin tavallinen puuro kelpaa mainiosti.
 

Olen täällä blogissakin useasti todennut, etten yhtään tykkää ruuan laitosta, 
mutta jos näitä soseita kerran viikossa keittelee ja pakastaa, niin eipä tuo nyt 
kovin suuri vaiva ole. Nämä itse tehdyt soseet tulevat aivan hurjan paljon 
halvemmiksi kuin kaupan soseet ja näissä ei taatusti ole ylimääräisiä lisäaineita. Suosittelen kyllä lämpimästi kokeilemaan, jos aihe on yhtään ajankohtainen! :)

4 kommenttia:

  1. Heipä hei! Löysin vasta nyt blogiisi, ja tykkään heti! Minulla on myös 2/11 syntynyt poika ja 4/13 syntynyt tyttö! Samanlaisissa puuhia meilläkin riittää. Nyt kun puolvuotta ollaan harjoiteltu elämää kahden kanssa, tuntuu,että alkaa taas löytää aikaa itselleenkin, lukea blogeja, käydä illalla lenkillä tai ostoksilla. Kyllä se mies pärjää. Meidänkin tyttö on syönyt n. kuukauden ajan soseita, pikkuruisia annoksia, mutta kyllä se siitä. Lihaa en ole vielä antanut, pitäis kohta aloittaa. Istuuko teidän tyttö vielä syöttötuolissa vai syötätkö sitterissä? Meillä ei vielä istuta, ja mamman selkä alkaa olla aika väsy lattialla kykkimisestä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja tervetuloa lukijaksi! :) Aika hauskaa, että meillä on aivan samanikäiset pojat ja tytöt! Meillä tyttö oppi istumaan syöttötuolissa heti 5,5kk:n ikäisenä, kun saatiin neuvolasta istumislupa ja alettiin kiinteitä syömään. Sitteriä ei ole tullut ostettua ollenkaan. Pian tyttö sitten oppi istumaan myös ihan lattialla ilman tukea. Ennen tyttö aina kuikuili jostain lattialta muiden syömispuuhia, mutta nyt on kätevä, kun saa olla toisten seurassa pöydässä. :)

      Poista
  2. Ihana kun sinäkin teit tästä asiasta postauksen. Niin ne pienet vaan kasvaa ja alkavat syömään isompien ruokia. Me ollaan vielä jauhotettu normaali kaurapuuro, mutta aika rakeiseksi jätetty se. Eli ei juurikaan pienene kaurahiutaleet. Ja hyvin on maistunut. Neidille opetettiin ne vauvapuurot ja niistä oli tosi hankalaa päästä eroon. Myös normaaliruokien syöminen vaikeutui jos niissä oli yhtään paakkuja. Mutta asiasta näkkileipään :) Mulla on sulle blogissani haaste, teet jos jossain vaiheessa ehdit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ajattelin minäkin tehdä välillä tällaisen vähän erilaisen postauksen. :) On se kyllä ihmeellistä, miten nopeasti nuo pienet kasvaa ja kehittyy. Kiitos, täytyypä käydä katsastamassa haaste :)

      Poista

Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...