Talo Ahonlaidalla: Joulupuu on rakennettu...

tiistai 23. joulukuuta 2014

Joulupuu on rakennettu...

...joulu on jo ovella!

Joulu tosiaan on jo ihan nurkan takana. Kuusi meillä on ollut jo reilun viikon ja siitä olemme iloinneet koko perhe. Poika menee monesti aamulla itsekseen tai pikkusiskon kanssa hämärän olohuoneen sohvalle ja ihailee kuusta kuusen kynttilöiden valaistuksessa. Jo viime vuonna hän tokaisi välillä, että "äiti, ihaillaan kuusta". Niin suloista, että poika osaa nauttia joulun suomista pienistä erityishetkistä. <3


 Luntakin saatiin vihdoin ja siitä on myös nautittu, tai lapset ainakin ovat. Pulkkamäessä ulkoillessa aika kuluu paljon paremmin kuin syksyn ankeassa vesisateessa.



 Eipä ole tarvinnut tänäkään vuonna joulusta stressata, kun emme joulua vietä kotona. Siivonnut en ole yhtään sen enempää kuin yleensäkään, lahjoja on hankittu vain lasten kahdelle serkulle (tai no, tytön 1-vuotiskuvat saimme sentään viimein teetettyä, joten ne kelvatkoon aikuisille joululahjoiksi) ja jouluruokiakaan ei ole tarvinnut tehdä, kun emme kerran kotona joulun aikaa vietä. Omien lasten lahjojen hankinta on ulkoistettu kätevästi mummuille ja papoille, niin kuin joka vuosi. Helpolla on siis päästy. Ainut pieni stressinaihe on tainnut olla se, että loppuuko tämä raskauspahoinvointi jouluun mennessä, jotta voin ahmia nauttia jouluruokaa mielin määrin. :D No, eipä sille edelleenkään loppua näy, totuuden nimessä en usko sen loppuvan ennen kuin vauva on syntynyt. Mutta hyvinpä sen kanssa silti pärjää, eikä minun ruokahalullani ole ainakaan pelkoa laihtumisesta, vaikkei ihan kaikki sisällä pysyisikään. :D


  Miehen tultua töistä suuntaammekin mummuloihin useammaksi päiväksi joulua viettämään. Odotan joulupukin tuloa varmaan yhtä innolla, kuin lapset. Niin kiva päästä näkemään, mitä lasten paketeista paljastuu. :)

Rauhallista joulunaikaa sinulle!


18 kommenttia:

  1. Oikein ihanaa joulunaikaa teidän perheelle! Ja toivottavasti saat vähän nauttia jouluruastakin. Meillä on kuusi joutunut tänä vuonna koetukselle, kun pienin on niin innokas tekemään tuttavuutta kuusenkoristeiden kanssa. Oppi seisomaankin tukevasti, kun piti saada koristeita alas ylemmiltä oksilta.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina! Sain kuin sainkin nauttia jouluruuasta täysin siemauksin. Paha olo palasi vasta mummuloista kotiin palattuamme :D Meillä on lapset kumma kyllä pysyneet erossa kuusesta joka joulu!

      Poista
  2. Kauniita kuvia ja tunnelmia. <3 Ihanaa joulua. <3

    VastaaPoista
  3. Nautinnollista ja mukavaa joulun aikaa teidän perheelle! ja toivottavasti pahoinvointi tosiaan väistyisi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elma! Niin kuin Elinalle tuossa ylempänä kommentoin, niin pahoinvointi pysyi kokonaiset 5 päivää poissa (ehkäpä se koko ajan syöminen sitten auttoi, kun ei nälkä päässyt yllättämään missään vaiheessa) ja palasi sitten taas kotona :P

      Poista
  4. Moi!
    Eksyin netissä olevan lehtikirjoituksen kautta tänne ja pakko sanoa että todella kaunis talo on teille tulossa. Sinulla on taitava mies kun tuollaisen talon "itte tehny" niin kun lehden otsikkokin kertoi :)
    Miehen kanssa haaveilemme kovasti hirsitalosta, joten pakko samalla kysyä rakentaako miehesi työkseen noita? Rauhalista joulunaikaa teidän perheelle ja paljon voimia rakentamiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva, kun löysit tänne! :) Mies ei rakenna taloja työkseen, vaan oma työ on ohjelmoinnin parissa :D Jostakin kummasta on vain löytynyt tarpeeksi innostusta ja taitoa oman talon rakentamiseen :)

      Poista
    2. Aivan !Ymmärsin siis nettikirjoituksesta aluksi että miehesi on talon rakentanut ihan itte alusta lähtien :D mutta kun tekstejäsi läpi lueskelin niin ilmeisesti sen onkin tehnyt rakennus luoma!? Anteeksi siis väärin ymmärrykseni. Oli vaan liian hämäävä otsikko kirjoituksessa! Huikeita pytinkejä kyseinen yritys tekee ja muistiin meni nimi kun aloitamme joskus tekemään omaa taloa. Täytyy myäs tulla tänne seurailemaan aina välillä kuinka talonne valmistuu :)

      Poista
    3. Joo, Rakennus Luoma on veistänyt ja pystyttänyt meidän hirsikehikon. Lehtijutun otsikko oli tosiaan hieman hämäävä, ja vielä kun mies ei ollut mitään sellaista edes sanonut :D

      Poista
  5. Rauhallista joulua ja tsemppiä raskauspahoinvoinnin kanssa :)

    VastaaPoista
  6. Ihania kuvia!
    Oonkohan muistanut/kerennyt edes onnittelemaan sua raskaudesta! Paljon onnea ja hyviä vointeja! ♥ Aivan ihana juttu! Vaikka pahoinvointi ei kyllä ookkaan mitään kovin kivaa, mutta onneksi on niin hyvä palkinto siitä kärsimyksestä tiedossa, että paremmin kestää ne raskauden tympeätkin puolet. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos T! Sen palkinnon takia sitä kestää melkein mitä vain :)

      Poista
  7. Iloista uutta vuotta teidän perheelle. Kauniita joulukuusikuvia :)

    VastaaPoista
  8. Voi minkä mielettömän ihanan blogin olenkaan löytänyt! Ja tuo teidän talonrakennus, olen niin RAKASTUNUT <3 Ihan mielettömän ihana, täällä vain huokailen :) Onneksi päätit silloin joskus otit miehen hirsitalo-unelmineen ;) Tänne jään vielä selailemaan ja jään lukijaksesi :) Ihanaa alkanutta vuotta koko perheelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon nina, ja tervetuloa lukijaksi! Mukava, jos viihdyt täällä :) Hyvän valinnan tosiaan tein, vaikka tuo miehen hirsitalo-unelma meinasikin silloin ahdistaa :D

      Poista

Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...