Talo Ahonlaidalla: Neulepanta tytölle

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Neulepanta tytölle

Viime aikoina käsitöiden tekeminen on ollut vähän laiskanpuoleista. Minulla on aina ollut sama vaiva, että käsityölistalla olisi vaikka mitä ommeltavia juttuja, mutta en vain saa aikaiseksi kaivaa ompelukonetta esiin. Miten se voikaan olla niin vaikeaa? Ongelmahan on juuri se, että ei ole tilaa pitää ompelukonetta koko ajan valmiudessa ja on niin ärsyttävää aina kaivaa se kaapin perukoilta esiin ja tunkea taas takaisin sinne. Siksipä kehittelen aina jotakin virkattavaa tai kudottavaa, kun niitä on helpompi jättää kesken ja jatkaa milloin huvittaa.

Uuden kodin yläkerrassa on onneksi sitten "työhuoneen"-nimellä kulkeva huone, johon aion järjestää itselleni ompelupöydän ja sopivan lipaston tai kaapin kankaille ja muille käsityötarvikkeille. Mies tuokoon samaan huoneeseen sitten omat tietokoneensa ja laitteensa. Siellä voimme viettää rattoisia iltoja yhdessä lasten mentyä nukkumaan; minä ommellen ja mies koodaten. ;)

 
 

Tällä kertaa kudoin välityönä tytölle samantyylisen neulepannan, kuin itselleni aikaisemmin. Panta sopii mukavasti lyhyille ulkovisiiteille kerhossa tai kaupassa käydessä. Lanka on Novitan Pikku Pirtaa ja siitä olisi tarkoitus kutoa vielä tytölle sukat. Taitaa tosin jäädä ensi syksyyn, koska täksi talveksi on sukkia ihan riittämiin. :)


Näin kevättä odotellessa on vaikea vastustaa ihanan värisiä tulppaanikimppuja kaupassa käydessä. Olen entistä iloisempi siitä, että olen oppinut tykkäämään muistakin väreistä kuin valkoisesta ja vaaleanpunaisesta. Kyllä tuo keltainen tuo vain niin ihanan keväisen piristyksen!




Piristävää loppuviikkoa sinulle!

4 kommenttia:

  1. Ihastuttava panta <3 Mulla on vähän sama noiden käsitöiden suhteen. Koneelle ei ole kunnollista paikkaa, joten harvemmin jaksan kaivaa sitä esillekään. Tulppaanit ovat kyllä kestosuosikkeja ja nimenomaan tämän vuodenajan kukkia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Tuntuu olevan sama ongelma aika monella tuon ompelukoneen kanssa. Tulppaanit ovat niitä pieniä arjen iloja ja piristyksiä! :)

      Poista
  2. Tuo koneiden esille kaivaminen ja edestakas roudaaminen kyllä vie järjen! Minäkin olen nyt alkuvuoden keskittynyt pitkästä aikaa enemmän virkkauksiin ja kutimiin.. Ihana panta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raisa! Minun on kyllä ihan pakko pian ottaa se kone esiin, koska haluan saada pari ompelujuttua tehtyä. Saa nähdä, milloin se tapahtuu :D

      Poista

Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...