Talo Ahonlaidalla: Pitsiä, messinkiä ja savulohitäytteen resepti

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Pitsiä, messinkiä ja savulohitäytteen resepti

Otin aamulla kameran käteen ja kuvasin vähän meidän patakaappia. Äitini oli löytänyt meille vanhan kolmihaaraisen kynttelikön. Aiemmin tuo messinki tai mikään vähänkään kultaan vivahtava ei oikein innostanut minua, mutta nykyään tykkään siitäkin kovasti ainakin sisustuksessa. 



Tätini toi kapioarkustaan löytyneitä, nuoruudessaan tekemiään, käsitöitä näytille, jos kelpuuttaisin jonkun niistä meille. Ja minähän kelpuutin! Kaunis pyöreä pitsiliina pääsi heti paraatipaikalle tuvan patakaapin päälle. Liinan kuvio on tosi nätti ja se on varmasti ollut kovatöinen. Pitsiliinan, kynttelikön ja patakaapin yhdistelmä on hieno, mutta valitettavasti tiedän, ettei se pysy tuon näköisenä pitkään. Patakaappi sattuu nimittäin olemaan paikka, jonka päälle isommat lapset levittävät aina legonsa, jottei pikkuveli pääse rikkomaan rakennelmia. No, sitten kun legot täyttävät taas tason ja sotku on valmis, niin voinhan ainakin ihailla täältä blogista näitä kuvia. ;) 

 Sain tädiltä myös ihanan virkatun päiväpeiton, jota en nyt vielä ehtinyt kuvailemaan.




Laittelenpa vielä itselle ja muillekin kiinnostuneille muistiin ohjeen herkulliseen lämminsavulohi-tuorejuustotäytteeseen, jota meillä oli viime viikonlopun juhlissa ruispalojen päällä. Yhdistelin muutamaa netistä löytämääni ohjetta ja sain tosi simppelin ja maistuvan reseptin. Täyte käy hyvin kaikenlaisten coctail-palojen täytteeksi kuten ruisnappeihin, ruispaloihin, rieskarulliin jne. 


Savulohi-tuorejuustotäyte

2 purkkia (360g) ruohosipulin makuista tuorejuustoa
3dl vispikermaa
noin 400g lämminsavulohta
maun mukaan sitruunapippuria ja tuoretta tilliä

Vatkaa vispikerma löysähköksi vaahdoksi. Sekoita vaahdon sekaan tuorejuusto, pieneksi paloiteltu lohi sekä pippuri ja pieneksi pilkottu tilli.


 Itse pursotin täytteen pursottimella leipien päälle, ja ne ehtivät olla pari tuntia jääkaapissa ennen tarjoilua. Koristeeksi laitoin tuoretta tilliä. Näitähän voisi koristella paljon värikkääminkin pikkutomaateilla sun muilla. Ohjeen määrillä sai hyvin täytettyä pussillisen Vaasan neliömuotoisia ruispaloja ja vähän täytettä jäi ylikin.


Oikein mukavaa sunnuntai-iltaa!
 

4 kommenttia:

  1. Niin upea yhdistelmä tuo messinki, pitsiliina ja patakaappi, todella kaunis <3 En itsekkään tykännyt aiemmin messingistä mutta viime keväänä siihen ihastuin ja pikkuhiljaa sitä on tullut meille pieninä annoksina lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Se on kyllä hauska, miten sitä yhtäkkiä alkaakin tykkäämään jostakin, mistä ei ole aiemmin yhtään pitänyt. :D

      Poista
  2. Ompa kaunis yhdistelmä tuo patakaappi pitsiliinan ja kynttelikön kans. Ja nuo teidän matot 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanni! Yhdistelmä on tosiaan kaunis. Ja matot ovat ihanat, mummulani vanhat <3

      Poista

Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...