Talo Ahonlaidalla: Päivä Pietarsaaressa

lauantai 17. kesäkuuta 2017

Päivä Pietarsaaressa

Viime lauantaina meidän auton nokka suuntasi kohti Pietarsaarta. Reissun päätarkoitus oli vierailla Lundagårdin uudessa liikkeessä. Edellinen liike oli Purmossa ja sielläkin kävimme kerran. Uudet tilat olivat Pietarsaaren keskustassa kauniissa vanhassa puutalossa.




Jokainen huone oli sisustettu kauniisti ja tavaraa riitti lattiasta kattoon. Lapsillekin riitti kovasti katseltavaa ja pieni leikkinurkkauskin kaupasta löytyi. Ostimme muutaman purkin Ottossonin pellavaöljymaalia. Ottossonin maaleja olemme käyttäneet niin huonekalujen, lattian kuin paneeleidenkin maaalauksessa ja olemme olleet tyytyväisiä. Lisäksi löysimme muutamia naulakkokoukkuja, joille on käyttötarkoitukset selvillä. Keittiön ruokakomeron ovi sai myös kaivatun rivan.




Syömisen jälkeen loppupäivä kuluikin aurinkoiseen Pietarsaareen tutustuen. Kiertelimme sekä ydinkeskustaa että vanhaa puutalokaupunginosaa, Skataa, ristiin ja rastiin. Vähän väliä eteen ilmestyi kivoja leikkipuistoja ja niihin jäätiin aina hetkeksi leikkimään. Kesän ensimmäiset irtojäätelöt tuli myös syötyä. 




 Skataa kohti kävellessä eksyimme kuin vahingossa koulupuutarhaan, jossa oli jos jonkinlaisia perinnekasveja nimikyltteineen Pietarsaaren upean lukion ympäristössä. Tuonne pitäisi ehdottomasti päästä joskus lukuisten ruusupensaiden kukkimisaikaan! Lapsia kiinnostivat läheisessä lammessa uivat värikkäät kalat.




Viiden maissa olisimme olleet jo valmiita kotiin lähtöä varten, mutta totesimme miehen kanssa, että jos nyt lähdemme ajelemaan kotiin, niin lapset nukahtavat takuulla touhuntäyteisen päivän jälkeen autoon, ja rytmit menevät aivan sekaisin. Niinpä kävimme ostamassa vielä kaupasta pienet piknik-eväät ja ajoimme meren rannalle eväitä syömään. Seitsemän jälkeen lähdimme viimein kotiin päin ja nukkuvat lapset sai kantaa autosta suoraan sänkyyn. 
  
Päivä kuulostaa pelkkien kuvien ja tekstin puolesta niin ihanalta ja onnistuneelta. Mutta voi, miten suuren osan päivän tapahtumista ja tilanteista olen jättänyt kertomatta. Kuten vaikka sen, kun omat melko uudet kenkäni alkoivat jossakin vaiheessa päivää kovasti hiertää tehden rakot kumpaankin kantapäähän, ja saatoin muutaman kerran asiasta valittaa mainita. Tai kun lapsille tuli useamman kerran pissihätä ja vessaa ei ollut lähimaillakaan. Puskapissailua tuli siis harrastettua luvattoman paljon, mutta ehkä se on lapsille sallittua. Lapset taisivat myös syödä vähän liian monta suola- ja Marie-keksiä menomatkalla ihan vain nälkäänsä, koska aamupalasta oli jo aikaa ja jollakin kotoa helposti mukaan otettavalla eväällä piti varmistaa, että he jaksavat ruokailuun saakka. Kerroinko jo pikkuveljestä, jonka on pakko päästä joka paikkaan ja samalla vauhdilla kuin isompien, jolloin hänen perässään on juostava käsi kädessä ja hiki hatussa tai vaihtoehtoisesti annettava hänen kaatua ja kolhia itseään ihan joka välissä, sillä juuri minkäänlaista holttia tai itsesuojeluvaistoa ei tällä pikkumiehellä vielä ole. 
 


 Jotta suuremmilta konflikteilta vältyttäisiin, niin meillä onkin edelleen tuplarattaat, joissa kuskaamme vielä tämän kesän reissuilla myös 4-vuotiasta tyttöä ihan häpeilemättä. Tytöllä ja pikkuveljellä on alle 10cm pituuseroa (jota ei istuessa juuri edes huomaa), joten usein saamme vain ihastuneita katseita ja kyselyitä suloisista kaksosista. :D

Blogien kivat kuvat ja onnistuneen kuuloiset kertomukset päivän kulusta eivät tosiaankaan kerro koko totuutta, ja tuskin kukaan niin olettaakaan. Itselläni onkin tapana välillä kirjoitella myös näitä hassuja kommelluksia ja pieleen menneitä asioita, jottei totuus unohtuisi. Lapsiperheen elämä ei ole pelkkiä söpöjä, kilttejä lapsia ja kasvatustavoitteissaan upeasti onnistuneita vanhempia, vaikka blogeja lukiessa voisi välillä niin luullakin. Meillä ainakin riittää menoa ja meininkiä ja välillä, kun ollaan ihmisten ilmoilla koko sakki, niin mietin vain, että toivottavasti kukaan tuttu ei nyt näe ja kuule meidän höpsöjä juttuja (tai ettei kukaan yhdistä meitä tähän blogiin)! :D Mutta enpä minä silti tätä elämää ja tätä perhettä vaihtaisi mihinkään, näin on juuri hyvä! <3


Lämpöistä viikonloppua!


9 kommenttia:

  1. Pietarsaaressa tulee käytyä joka kesä ja tuo puisto on hyvinkin tuttu paikka. Kun kerroit päivästänne, se kuulosti todella idyllisen ihanalle perheen täydelliselle päivälle. Nauratti kun kerroit hiukan faktoja, sitähän se oikeasti on pienten lasten ja aikuistenkin kanssa. Blogeista saa vain helposti vääränlaisen kuvan arjesta, eihän sitä kaikkea tule kerrottua mitä elämässä oikeasti tapahtuu : )
    Muistan monet matkat lasten kanssa, sinne mahtuu monenlaista...siltikin maailman ihanimpia muistoja. Monenlaista mahtuu yhä edelleen, nyt esim. haikeus siitä että jäämme kahdestaan tyttären muuttaessa Tampereelle. Tuntuu kuin vasta minunkin lapseni olivat tuollaisia ihania taaperoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna kommentistasi! :) Monesti tekstit saattaisivat olla aika hupaisaa luettavaa, jos kertoisi jokaisen lasten kanssa sattuneen kommelluksen. Ehkä parempi käyttää välillä vähän suodatusta. :) Lasten kanssa aika vierähtää tosi nopeasti, eikä aina meinaa pysyä heidän kasvun ja kehityksen perässä. On tämä ihanaa aikaa, kun lapset ovat pieniä ja vielä kotona. Varmasti on taas omalla tavalla vapauttavaa, mutta myös kovin haikeaa, kun lapset lähtevät pesästä. :)

      Poista
  2. Ihana päivä teillä ollut! Ja ihana postaus - lempeän rehellinen. :) Näinhän se on, ettei se lasten kanssa liikkuminen ole aina ruusuilla tanssimista ja kiiltokuvaa, mutta juurikin ihanaa ja mieleenpainuva. <3
    ~kk

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kk! Päivä oli kyllä onnistunut ja ihana, vaikka aina ei reissaaminen lasten kanssa ole aivan yksinkertaista. :)

      Poista
  3. Minäkin kävin keväällä tutustumassa uuteen, ihanaan Lundagårgin liikkeeseen. Pietarsaaressa tulee käytyä silloin tällöin, talvella kirppareilla ja kesällä puutarhoissa. Käyn aina Aspegrenin puutarhassa kurkkimassa kukkaloistoa, se on todella kaunis ja hyvin hoidettu alue. Vanhan kaupungin laidalla on idyllinen Skorpan-kahvila, jossa tulee myös käytyä. Mukavaa juhannusviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eeviregina! Pietarsaari oli kyllä ihana uusi tuttavuus ja sinne menemme varmasti toistekin. Juuri sopivan ajomatkan päässä meiltä. :)

      Poista
  4. Lasten kanssa reissaamisesta (tai ihan vain tavallisesta päivästä) saisi kyllä niin paksuja kommelluskirjoja, että ei kerkiäisi itse lukemaankaan. Sitähän se elämä on, harvoin menee niinkuin Strömssössä :D

    Mut ihania kuvia Pietarsaaresta, ja tosiaan olisi se uudistettu Lundagård itselläkin heinäkuun reissulistassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo hyvin harvoin on lasten kanssa semmonen Strömsö-tunnelma! :D Kannattaa poiketa Lundagårdissa <3

      Poista
  5. Kesäinen reissu tuolle suunnalle on kanssa suunnitelmissa. Kivoja vinkkejä annoit... Jos tsekkais samalla ajelulla muutakin Storsandin hiekkarannat :)

    VastaaPoista

Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...